Mikä on reikäkortti?
Reikäkortit, jotka tunnetaan myös nimellä Hollerith-kortit tai reikänauhatietokortit, olivat aikoinaan ensisijainen väline tietojen syöttämisessä ja lähettämisessä tietokoneisiin. Ne ovat suorakaiteen muotoisia kartonkipaloja, joihin on rei'itetty erikokoisia reikiä, jotka edustavat erilaisia merkkejä ja komentoja. Kussakin kortissa oli 80 saraketta tekstimuotoista tietoa, jota reiät edustivat. Reikäkortti oli ensisijainen tietojen syöttöväline useimmissa tietokonejärjestelmissä aina siihen asti, kunnes 1990-luvulla tulivat käyttöön GUI-pohjaiset käyttöjärjestelmät.
Miten tiedot koodataan reikäkorttiin?
Reikäkortin tiedot koodataan binäärimerkinnöin ja tallennetaan 80 sarakkeeseen, joista kukin sisältää kaksi 40 merkin riviä. Kullakin rivillä on yksi tavu, joka on joko 0 tai 1. Sarakkeessa on kaksi bittiä (tai kaksi reikää), jotka voivat edustaa neljää eri arvoa: 00 (ei reikää ei reikää), 01 (ei reikää/ei reikää), 10 (kyllä reikä/ei reikää), 11 (kyllä reikä/ei reikää). Riippuen siitä, kuinka monta yhdistelmää käytetään ja miten ne on järjestetty kussakin sarakkeessa, voidaan määrittää kortissa esiintyvä merkki.
Mikä oli reikäkorttien tarkoitus?
Reikäkorttien päätarkoitus oli tietojen helppo tallentaminen ja hakeminen. Tämä oli erityisen tärkeää aikana, jolloin tietokoneita ei aina ollut liitetty nykyisin tunnettujen verkkojen yhteyteen. Tiedot voitiin helposti lukea reikäkorteista tai kirjoittaa niihin yksinkertaisilla välineillä, kuten mekaanisilla reikäkorteilla tai lukulaitteilla, joita oli saatavilla mistä tahansa rautakaupasta. Lisäksi manuaalinen lajittelu oli mahdollista järjestämällä yksittäiset reikäkortit tarvittaessa aiheen tai aakkosten mukaan.
Miten reikäkortit toimivat tietokoneissa?
Reikäkortteja käytettiin pääasiassa tehokkaana tapana tallentaa ohjelmia, jotka suoritettaisiin tietokoneissa suhteellisen suurissa muistimäärissä nopeasti ja tehokkaasti tuohon aikaan historiassa. Nämä koodatut ohjelmat voitiin sitten syöttää suoraan tietokoneisiin laskentatarkoituksiin ilman, että ohjelmaa piti ensin ladata manuaalisesti magneettinauhoille tai -levyille ennen sen suorittamista. Reikäkortinlukijoiden avulla ohjelmoijat pystyivät luomaan monimutkaisia algoritmeja hyvin yksinkertaisesti näppäilemällä kortteihinsa tiettyjä sekvenssejä sen sijaan, että he olisivat joutuneet tekemään työlästä koodaustyötä, jossa useat merkit kirjoittivat ohjeita rivi riviltä päätelaitteen käyttöliittymään.
Mitä ohjelmointikieliä käytettiin reikäkorttien kanssa?
Reikäkortteja voitiin käyttää lukuisilla ohjelmointikielillä, joista osa on edelleen käytössä, kuten FORTRAN ja Pascal. Muita sittemmin käytöstä poistuneita kieliä olivat COBOL, PL/I ja ALGOL. Reikäkortteja käytettiin yleisesti myös yksinkertaisiin tietojenkäsittelytehtäviin ja tietojen syöttöprosesseihin, koska niiden rakenne oli helppolukuinen ja kustannukset olivat alhaiset verrattuna muihin tallennusvälineisiin, kuten magneettinauhoihin tai levykkeisiin.
Miksi reikäkortteja ei enää käytetä tietokoneohjelmoinnissa?
Reikäkortit olivat aikoinaan suosittu tapa syöttää tietoja tietokoneisiin. Niitä ei kuitenkaan enää käytetä nykyaikaisessa tietotekniikassa niiden rajoitusten ja tehottomuuden vuoksi. Reikäkortit pystyivät tallentamaan vain pienen määrän tietoa, ja jos kortissa oli virheitä, se piti rei'ittää uudelleen. Lisäksi reikäkorttikoneet olivat hitaita ja kalliita käyttää. Tekniikan kehittyessä kehitettiin tehokkaampia tietojen tallennus- ja syöttömenetelmiä, kuten magneettinauhoja ja levyasemia. Nämä edistysaskeleet mahdollistivat nopeammat prosessointinopeudet ja suuremmat tallennuskapasiteetit, mikä teki reikäkorteista vanhentuneita nykyaikaisessa tietojenkäsittelymaailmassa.
Kuinka kauan reikäkortit ovat olleet käytössä?
Idea reikäkortista on peräisin vuosisatoja sitten, jo ennen kuin sen keksimisestä tuli Herman Hollerith vuonna 1880, kun hän patentoi reikäkorttien käytön Yhdysvaltain väestönlaskentatoimiston väestönlaskentatietojen taulukointiin. Kuitenkin vasta 1950-luvulla reikäkortit otettiin laajalti käyttöön tietokoneohjelmoinnissa osittain Hollerithin keksinnön tulkinnan ansiosta, sillä ne olivat ihanteellisia ohjelmien suorittamiseen tietokoneilla aina GUI-pohjaisten järjestelmien kehittymiseen asti 1990-luvulla.
Mikä on reikäkortti?
Chuck-kortti on reikäkorttityyppi, jota käytettiin pääasiassa 50- ja 60-luvun aikakaudella, jolloin sitä hyödynnettiin kuin "pistoketta" - mekaaninen laite, johon voitiin lisätä johtoja reikien läpi, jotta sähköpiiriä voitiin fyysisesti ohjata erilaisten yhdistelmien ja permutaatioiden perusteella, jotka kehittyneemmät käyttäjät halusivat hallita järjestelmäänsä paremmin ilman, että heidän täytyi koodata ohjeita joka kerta, kun he halusivat tuloksen, joka perustui tiettyihin parametreihin, jotka syötettiin joko laitteiston tai myöhemmin ohjelmiston kautta, kun tietotekniikka kehittyi koko ajan ja näin ollen ihmiskunta eteni yhä lähemmäs uusia edistysaskeleita, evoluutioita, edistysaskeleita, yhteiskuntia, ymmärtämystä, keskinäisiä kytkentöjä, toteutuksia, jotka tarjosivat heille muun muassa vapauksia. Chuck-kortti asetettaisiin sitten eri aukkoihin plug board, jossa jokainen reikä edustaa tiettyä käskyä, joka voitaisiin sitten suorittaa, kun virta kytkettiin.
Ovatko reikäkortit edelleen käytössä?
Ei, reikäkortteja ei enää nykyään käytetä missään merkittävässä määrin, koska tietokoneista on tullut niin tehokkaita ja suorituskykyisiä, että useimmat tehtävät voidaan nykyään suorittaa nopeammin paremmilla menetelmillä - nimittäin ohjelmistosovelluksilla, jotka voivat suorittaa monimutkaisia algoritmeja nopeasti ja tarkasti nykyaikaisten koneiden muistista, eikä niitä tarvitse lajitella manuaalisesti rei'itetyillä paperipinoilla, kuten ennen, jokaista yksittäistä datatehtävää varten. Kortteja saattaa vielä olla jossain arkistoissa, mutta niiden hyödyllisyys on vanhentunut nykyteknologian ansiosta.
